InnoWWide – Uusi tuki-instrumentti pk-yritysten kansainvälistymiseen

InnoWWide – Uusi tuki-instrumentti pk-yritysten kansainvälistymiseen

Käsittelimme aikaisemmassa Tukiviidakon artikkelissa yritystukia, jotka on suunnattu kehittyville markkinoille lähteville yrityksille. Tänä vuonna EU:n Horizon 2020-puiteohjelmassa on lanseerattu uusi rahoitustuote, jonka avulla kannustetaan eurooppalaisia pk-yrityksiä muodostamaan strategisia kumppanuuksia Euroopan ulkopuolisten toimijoiden kanssa. Uusi instrumentti kulkee nimellä InnoWWide, ja sen tavoitteena…

Vuoden 2019 Innovaatioseteli nyt jaossa

Vuoden 2019 Innovaatioseteli nyt jaossa

Business Finlandin myöntämien Innovaatiosetelien hakuaika käynnistyi 21.1.2019. Vaikka setelin rahoitusehtoihin ei tällä erää ole tullut muutoksia, on yritysten hyvä pitää mielessä tämäkin rahoitusinstrumentti liiketoiminnan kehittämiseen. Mikä on Innovaatioseteli? Innovaatioseteliä voivat hakea kotimaiset startup- ja pk-yritykset. Setelin arvo on 5 000€ +…

Yritystuet IPR-suojaukseen ja selvityksiin

Yritystuet IPR-suojaukseen ja selvityksiin

  Aineettoman pääoman suojaus on tärkeä osa liiketoimintaa, sillä sen avulla voit varmistaa etteivät ulkopuoliset pysty kopioimaan yrityksesi tuotetta tai palvelua. IPR-oikeudet (Intellectual Property Rights) käsittävät omistusoikeudet aineettomaan pääomaan esimerkiksi patenttien, tekijänoikeuksien ja tavaramerkkien muodossa. Vähemmän tunnettua lienee kuitenkin se,…

Finnpartnershipin liikekumppanuustuki muuttuu alkuvuodesta

Finnpartnershipin liikekumppanuustuki muuttuu alkuvuodesta

Liikekumppanuustuella rahoitusta hankkeisiin kehitysmaissa Käsittelimme aikaisemmassa kirjoituksessa Finnpartnershipin liikekumppanuustukea. Suomalaiset yritykset voivat hakea tätä rahoitusta tukemaan pitkäaikaista liiketoimintaa kehitysmaissa. Hyväksyttäviä projekteja ovat muun muassa: pilotti- tai demonstraatiohankkeet alihankinta-, huolto-, franchise- tai lisensointisopimukset tytär- tai yhteisyrityksen perustaminen kehitysmaahan kehitysmaatuonti Koska liikekumppanuustuen…

Kiito rahoitus poistuu 30.9.2018 – siirtyy osaksi Tempoa!

Kiito rahoitus poistuu 30.9.2018 – siirtyy osaksi Tempoa!

Business Finlandin Kiito rahoitus poistuu syyskuun 2018 lopulla. Sama rahoituspalvelu jatkaa tulevaisuudessa osana Tempo-rahoituspalvelua, kuitenkin pienin muutoksin. Tukien hakemista suunnittelevan yrityksen on hyvä pysyä kärryillä muutoksesta, sillä Kiito ja Tempo ovat yleensä ensimmäiset tukimuodot, joihin Business Finlandin rahoitusta haetaan. Rahoitusinstrumentit: Kiito ja…

Uusi Eurostars haku hankkeille Ruotsiin ja Etelä-Koreaan

Uusi Eurostars haku hankkeille Ruotsiin ja Etelä-Koreaan

Eurostars rahoitus tukee tutkimus- ja kehitystyöhön panostavia pk-yrityksiä. Rahoitusohjelma on ollut käynnissä vuodesta 2007 alkaen, ja se tukee kansainvälistä tutkimusyhteistyötä ja innovaatioprojekteja, jotka voidaan kaupallistaa nopeasti. Koska ohjelma korostaa yhteistyötä, on hakijan oltava vähintään kahden eri Eurostars-maasta tulevan yrityksen muodostama konsortio. Tämän…

Miten seuraan yritykseni de minimis-piikin ylittymistä?

Miten seuraan yritykseni de minimis-piikin ylittymistä?

De minimis tuki on termi, johon törmää jatkuvasti yritystukien parissa. Nimityksellä tarkoitetaan EU-lainsäädännön mukaista vähämerkityksellisestä tukea, jonka ei katsota olennaisesti vääristävän kilpailua. Miten saatua de minimis tukea sitten seurataan? Yrityksille tärkeimmät velvoitteet de minimis-tukien suhteen liittyvät saatujen tukien seuraamiseen sekä niistä ilmoittamiseen…

2018 SME-instrumentti – Tilastojen takaa

2018 SME-instrumentti – Tilastojen takaa

Käsittelimme aiemmin Horizon 2020 SME-instrumentin hakemusten uusimpia läpimenoprosentteja. Tilastojen mukaan rahoitusta hakevien pk-yritysten kannattaa hakea ensin ohjelmaan ykkösvaiheeseen – eikä siis suoraan kakkosvaiheeseen. Huomionarvoista on myös se, että ohjelmaan uudelleen hakevat yritykset näyttävät onnistuvan hakemuksissaan suuremmalla todennäköisyydellä. Käymme nyt läpi…

Ajantasaisia vinkkejä yritystuista!