Kuinka tarkistan sopiiko yritykseni ELY:n rahoitettavaksi? – ELY rahoituslinjaukset

Kuinka tarkistan sopiiko yritykseni ELY:n rahoitettavaksi? – ELY rahoituslinjaukset

Jos olet etsinyt julkisia rahoitusinstrumentteja yritykselle, olet todennäköisesti törmännyt jossain vaiheessa myös ELY:n kehittämisavustukseen. ELY myöntää yrityksille kehittämisavustusta muun muassa kansainvälistymiseen, liiketoimintaosaamisen kehittämiseen ja investointeihin.Jotta avustusrahojen saaminen ei olisi liian helppoa, on kehittämisavustuksen rahoituslinjaukset ja hakuohjeet nakeltu useiden eri linkkien…

Innovaatioseteli kesätauolle!

Innovaatioseteli kesätauolle!

Tekes on uudistanut palveluitaan ja lisätietoja muutoksista saadaan heinäkuun alussa. Sitä odotellessa on kuitenkin jo selvää, että kuten useimmat teistä, myös Innovaatioseteli (Innoseteli) pitää kesällä lomaa. Innovaatioseteli jäi lomalle 23.6. ja palaa haettavaksi jälleen 7.8. Ennen lomalle jäämistä saapuneiden setelihakemusten käsittely…

Tekesin Tempo – rahoituksen raportointi helpottuu!

Tekesin Tempo – rahoituksen raportointi helpottuu!

Kesäkuun alusta lähtien on Tekesillä ollut käynnissä kokeilu, jossa helpotetaan Tekesin Tempo-rahoituksen raportointia. Jos yrityksen rahoitus on myönnetty 1.6.2017 jälkeen, ei yrityksen tarvitse automaattisesti toimittaa tilintarkastajan tarkastusraporttia tai kustannustilitystä.Kulujen seuranta ja seurantamateriaalin säilytys on edelleen tärkeää, mutta kokeilun aikana Tekes…

Uudenmaan ELY-keskuksen kehittämisavustus lopetetaan

Uudenmaan ELY-keskuksen kehittämisavustus lopetetaan

Kesäkuussa päivitetyn rahoituslinjauksen mukaan pk-yritysten kasvua ja kansainvälistymistä tukeviin kehittämistoimenpiteisiin ja investointeihin tarkoitettu ELY-keskuksen kehittämisavustus lopetetaan kansallisen määrärahan loppumisen myötä.Hämeen ELY-keskus tekee kesän aikana viimeiset rahoituspäätökset käsittelyssä oleviin hakemuksiin. Uutta rahoitusta ei ole tiedossa, eikä ensi vuoden tilanteesta ole löydettävissä…