Tempo-raportointi helpottuuKesäkuun alusta lähtien on Tekesillä ollut käynnissä kokeilu, jossa helpotetaan Tekesin Tempo-rahoituksen raportointia. Jos yrityksen rahoitus on myönnetty 1.6.2017 jälkeen, ei yrityksen tarvitse automaattisesti toimittaa tilintarkastajan tarkastusraporttia tai kustannustilitystä.

Kulujen seuranta ja seurantamateriaalin säilytys on edelleen tärkeää, mutta kokeilun aikana Tekes pyytää tarkemman kustannusselvityksen vain satunnaisesti valituilta projekteilta. Kokeilu kestää 31.05.2018 asti ja koskee vain Tekesin Tempo-rahoitusta.

Tavallisesti juurikin raportointi aiheuttaa suurimman päänvaivan ja seurantatarpeen, niin rahoitusta saaneiden yritysten kuin myös Tekesin päässä. Koska Tekesillä ei ole lain määräämää pakkoa toteuttaa seurantaa näin tarkasti, on otetta päätetty hieman höllentää ja saada koko prosessista hieman kevyempi myös asiakkaille - oikein tervetullut uudistus!

Toivottavasti tulokset ovat positiivisia ja käytäntö leviää myös muihin ohjelmiin. Edellytyksenä on, että kokeilu ei kerää liikaa ongelmatapauksia.

Tempo-rahoituksen saaminen edellyttää selkeää suunnitelmaa

Tekesin Tempo-rahoitus on tarkoitettu alle 5-vuotiaille yrityksille, jotka tähtäävät vientimarkkinoille. Rahoitusta voi hyödyntää muun muassa liiketoimintakonseptin testaukseen, kansainvälisen kysynnän selvittämiseen ja ensimmäisen prototyypin toteuttamiseen. Enimmäisrahoitus projekteille on 50 000 euroa. Rahoituksen saamiseksi tulee yrityksen tehdä Tekesille hakemuksen lisäksi projektisuunnitelma. Projektisuunnitelma käydään läpi yhdessä Tekesin asiantuntijan kanssa ja samalla sovitaan konkreettiset tavoitteet, jotka kirjataan Tekesin rahoituspäätökseen.

Projektin lopussa yritys raportoi Tekesiin tuloksista ja siitä miten ne on saavutettu. Aina tavoitteita ei saavuteta, mutta Tekesille onkin tärkeämpää, että rahoitusta on käytetty sovittuja päämääriä tavoitteleviin toimiin. Toisaalta, jos rahoitusta ei ole käytetty projektisuunnitelman ja sovittujen tavoitteiden mukaisesti, voi Tekes periä rahoituksen takaisin.

 

Haluatko omasi kevennetystä Tempo rahoituksesta? 

Kerro meille hieman yrityksestäsi, niin me autamme sinua rahoituksen hakemisessa

 

 

Tekesin Tempo – rahoituksen raportointi helpottuu!