Yksi Tekesin suosituimmista rahoituspalveluista on Kiito rahoitus. Kyseessä on avustusmuotoinen rahoitus, jota myönnettään kansainvälistä kasvua havitteleville pk-yrityksille ja midcapeille sekä hieman rajoitetumpien ehtojen alaisuudessa myös suuryrityksille. 

Kiito rahoituksen avainluvut

• Rahoitus voi olla maksimissaan 100 000 euroa

• Tukiprosentti on 50%, eli yrityksen tulee järjestää puolet projektin vaatimasta rahoituksesta itse

• 60% avustuksesta ennakkona, tavallisesti avustus maksetaan vasta toteutuneita kustannuksia vastaan, mutta nykyään pk-yritykset voivat saada pääosan rahoituksesta jo projektin aloituksen yhteydessä.

Kiito rahoitusta myönnettään yrityksen itse määrittelemiin tarpeisiin, jotka konkretisoideaan ja esitellään Tekesille tavallisimmillaan erillisellä projektisuunnitelmalla. Käytännössä siis jokainen Kiito-projekti ja sen sisältävät tehtävät on räätälöity hakevan yrityksen tarpeisiin, mutta tästä huolimatta projekteissa on havaittavissa yhtäläisyyksiä ja ajattelinkin esitellä ns. peruscaseen liittyvät kehittämistoimet, 

Kiito rahoitus sopii hyvin markkinatuntemuksen kehittämiseen

Tavanomaisesti osana Kiito-projektia yritykset pyrkivät kehittämään osaamistaan ja tietämystään kohteeksi valitusta markkinasta ja sen asiakkaista. Tähän teemaan liittyen seuraavat tehtävät ja niiden variaatiot pyörivät usein Kiito-hankkeiden projektisuunnitelmissa:

Markkinatuntemuksen kehittäminen: Potentiaalisten asiakkaiden, kumppanien, yritysostokohteiden ja/tai kilpailijoiden profilointi ja selvittäminen

Kysynnän varmistaminen: Tuotteen tai palvelun esittely ja testaus potentiaalisilla asiakkailla palautteen keräämiseksi ja kysynnän varmistamiseksi

Konseptin testaaminen: Käytännön testaus (pilotointi) valitun kumppanin kanssa, jotta tuotteen tai palvelun toimivuudesta kv-markkinoilla saadaan kerättyä kokekumekseen perustuvaa tietoa

Toinen suosittu painopiste löytyy organisaation kehittämisestä

Markkinatuntemuksen kartuttamisen lisäksi Kiito-projekteissa pureudutaan myös yrityksen sisäisten prosessien kehittämiseen. Erityisesti kasvun johtaminen on usein tapetilla ja tähän liittyen kasvuvision ja -strategian kehittämien.

Käytännössä tällä toiminnalla kirkastetaan yrityksen kasvuvisiota sekä määritellään kasvun edellytyksiä konkreettisella tasolla. Tuloksena yritys saa selkeän kuvan kv-kasvuun liittyvien kehitysalueiden priorisointitarpeista, mikä auttaa yrityksen operatiivista toimintaa pyörittäviä henkilöitä tekemään optimoituja päätöksiä resurssien käytön suhteen. Eli osataan vastata siihen mitä pitäisi olla tekemässä, mitä pitää aloittaa seuraavaksi ja mitä esteitä on ylitettävä vision saavuttamiseksi.

Liiketoimnnan kansainvälistämiseen on tarjolla muitakin tukimuotoja kuin Tekesin Kiito rahoitus. Esimerkiksi Ely-keskuksien kehittämisavustus soveltuu hyvin tähän käyttötarkoitukseen. Myös Finnpartnershipin liikekumppanuustuki voi olla potentiaalinen vaihtoehto, mikäli kasvua haetaan kehitysmaihin suuntautuvalla toiminnalla.

Kiinnostaako kansainvälinen kasvu? 

Kerro meille kehittämistarpeestasi, niin me kerromme millaisia yritystukia voit hyödyntää.

 

 

 

Kansainvälistä kasvua Kiito rahoituksella – 100 000 euron avustus auttaa eteenpäin