Horisontti Eurooppa

Euroopan unioin edellinen rahoitusohjelma, Horisontti 2020, on päättymässä ja alkuvuodesta starttaa seuraavan 7 vuoden puitekehys Horisontti Eurooppa.

Horisontti 2020 alkoi 2014 ja sen käynnissä olon aikana jaossa oli n. 80 miljardia euroa rahoitusta. Kokonaisuudessaan ohjelman ja sen tarjoaman rahoituksen päätarkoituksina oli tukea talouskasvua ja työpaikkojen syntymistä Euroopassa sekä vahvistaa eurooppalaisten yritysten globaalia asemaa.

Horisontti 2020 ohjelman avainlukuja suomalaisittain:

• 1291 M€, Suomalaiset osallistujat saaneet rahoitusta

• 2934, Suomalaisten osallistumisten lukumäärä

• 14,62 %, Onnistumisprosentti (EU-keskiarvo 15,59 %)

• 747, Osallistuvat suomalaisorganisaatiot

• 415, Osallistuvat suomalaiset pk-yritykset

• 218, Konsortiohankkeiden koordinoinnit

Luvut ovat ensisilmäyksellä varsin vakuuttavia ja voimme olla ylpeitä suomalaisorganisaatioiden saavutuksista, mutta ne paljastavat myös kohteita, joissa voidaan vielä parantaa. Esimerkiksi suomalaisille hakemuksille on myönnetty rahoitusta harvemmin kuin keskimäärin EU:ssa. Suomalaiset projekti-ideat  ovat varmasti vähintäänkin yhtä hyviä kuin Euroopassa, joten haasteeksi on voinut muodostua hakemuksien laatu. EU-tason "rahoituskilpailuissa" laatuun kannattaa todellakin panostaa, jotta oman onnistumisensa saa maksimoitua.

Monelle yritykselle tulee kuitenkin yllätyksenä hakemusvalmistelun vaatima resurssi- ja aikapanostus. Hakemusvalmisteluun sitoutuneen kirjoitusresurssin varaaminen lisää onnistumisen mahdollisuutta, sillä tällöin hakemus saa tarvitsemansa huomion. Mikäli osaamista ei löydy organisaation sisältä tai vastaavasti mikäli osaavien resurssien voimavarat on arvokkaampaa ohjata yrityksen liiketoiminnan pyörittämiseen, niin hakemusvalmisteluun saa asiantuntija-apua myös organisaation ulkopuolelta.

Horisontti Eurooppa: Tiekartta vuosille 2021–2027

Horisontti Eurooppa tulee jatkamaan siitä mihin Horisontti 2020 jäi. Ohjelma rakentuu kolmen pilarin varaan:Horisontti-Eurooppa

Ensimmäiseen pilariin kuuluvat julkisyhteisöt ja muut voittoa tavoittelemattomat yhteisöt. Toinen ja kolmas on suunnattu kaupallisille yrityksille. Saatavilla olevien tietojen perusteella varoja allokoidan toisen pilarin hankkeisiin puolet koko ohjelman budjetista ja kolmannen pilarin ohjelmaan 40 %. Euroopan komissio on ehdottanut kokonaisbudjetiksi n. 100 miljardia euroa, joten kaupallisille yrityksille on jaossa valtavasti rahaa. Ohjelmantiedot tarkentuvat todennäköisesti tämän vuoden lopussa, kunhan Eurooppa neuvosto, parlamentti ja komissio saavat sovittua yksityiskohdista.

Rahoitusinstrumentit

EIC Accelerator ja EIC Pathfinder ovat tärkeimmät yksittäiset rahoitusinstrumentit, jotka jatkuvat nykyisten tietojen valossa myös Horisontti Eurooppa-rahoitusohjelmassa.

EIC Accelerator on yrityksille jotka tarvitsevat apua tuotteen viimeistelyyn ja kaupallistamiseen. Ohjelma on suunnattu PK-yrityksille ja rahoitusta haetaan yksin - tähän ei siis osallistuta konsortiona. Rahoitus koostuu 0,5 - 2,5 miljoonan euron tuesta sekä pääomakomponentista, joka on korkeintaan 15 miljoonaan euron suuruinen. Molempien hakeminen tapahtuu näillä näkymin samalla hakemuksella myös Horisontti Euroopan aikana.

Pathfinder on puolestaan tarkoitettu startup-yrityksille edistyksellinen teknologia kaupallistamiseksi. Ohjelma tarjoaa mahdollisuuden sekä innovatiivisten ideoiden kehittämiselle että proaktiiviseen aiheiden kehittämiseen. Maksimi avustus on 4 miljoonaa euroa konsortiolle.

Alustavasti uuteen puiteohjelmaan ei ole tulossa radikaaleja muutoksia, joten perehtymällä edellisen rahoitusohjelman ehtoihin saa hyvän kuvan, mitä EU-rahoituksessa on tapahtumassa lähitulevaisuudessa. Lisätietoa aiheeseen liittyen on saatavilla EU:n markkinointi materiaalista täältä. Tulemme jakamaan lisätietoja aiheesta heti, kun EU:ssa on saatu päätökset valmiiksi.

Kiinnostaako sinua EU:n rahoitusinstrumentit?

Kerro yrityksestäsi, niin me kerromme miten sinä pääset alkuun hakemusprosessissa

Horisontti Eurooppa: Euroopan unionin uusi rahoitusohjelma