Horisontti 2020:n markkinointi on täällä kotimaassa ollut omasta mielestäni varsin onnistunutta, enää aniharvoin tulee vastaan yrityksiä, joille tämä uusin puiteohjelma olisi rahoituslähteenä täysin vieras. Iso kiitos tästä kuuluu Tekesille, jonka EU:n tutkimus- ja innovaatiohjelma-tiimi (EUTI) on tiedottanut ja järjestänyt tapahtumia todella aktiivisesti aina ohjelman starttauksesta asti. Ehkäpä eniten pöhinää on saatu aikaiseksi pk-instrumentin (eli SME instrumentin) ympärille.

Horisontti 2020 pk-yrityksille

Pk-instrumentin innovaatiorahoitus on suunnattu yrityksille, jotka hamuavat jo kehitetyn ja validoidun ideansa kaupallistamista. Ohjelmaan haetaan siis voimakasta kansainvälistymistä tavoittelevia pk-yrityksiä, joiden uusilla ja innovatiivisilla ratkaisuilla on Euroopan tasolla korkeat markkina- ja kasvunäkymät. Erityisen houkuttelevan pk-istrumentista tekee se, että hakija voi olla yksittäinen pk-yritys, eli kaveriksi ei tarvitse kerätä useista yrityksistä/organisaatioista koostuvaa konsortiota.

Peruskertauksena pk-instrumentissa on siis kolme vaihetta, joista kahteen ensimmäiseen on tarjolla rahoitusta. Ensimmäisessä vaiheessa tarjolla on 50 000€ kaupallistamissuunnitelman valmisteluun. Hakeminen tapahtuu 10- sivuisella innovaation ja markkinapotentiaalin kuvauksella. Iso avustuspotti on puolestaan tarjolla kakkosvaiheessa, jossa rahoitus voi olla jopa 2,5 miljoonaa (tukiprosentti lähtökohtaisesti 70%). Hakemus on 30-sivuinen ja eduksi katsotaan, jos yritys on jo saanut ykkösvaiheen rahoituksen. Kolmosvaiheeseen ei ole tarjolla suoraa rahoitusta.

SME instrument hakuohjeet listattuna

Vaikka tarjotut rahoitusmahdollisuudet kuulostavat oikein maukkailta, niin hakeminen on todella raskas prosessi. No, onneksi apua tarjolla. Maksullisten asiantuntijoiden lisäksi apua saa suoraan EUTI-tiimiltä ja kansalliselta yhteyshenkilöltä (National Contact Pointilta), jotka voivat auttaa mm. sopivan ohjelman löytämisessä ja sisältöjen tulkaamisessa.

Asiantuntijoiden lisäksi omatoiminen tekijä pääsee alkuun hyvien ohjeiden avulla, joten tässä olisi muutamat SME Instrument hakuohjeet ja infopaketit listattuna:

1. Tästä esitteestä löytyy pk-instrumentin perusesittely suomeksi: Mitä Horisontti 2020 tarjoaa pk-yrityksille?

2. EUTIn tarjoama osallistujan ABC-opas: Osallistujan ABC-Opas

3. “Suomi-EU sanakirja”: Puiteohjelman lyhenteet selitettynä

4. Komissiolta usein kysytyt kysymykset: FAQ – SME-instrument Applicants

5. Kun oman hakemuksen laatiminen tulee ajankohtaiseksi, niin tämä, hieman ylioptimistisesti nimetty dokumentti, kannattaa selata läpi:  10 Minute Guide to the Proposal Submission (Vaikka kyseessä on vanha ohje, niin osallistuja portaali toimii edelleen samalla periaatteella)

Nämä kun silmäilee läpi, niin saa jo hyvän kuvan siitä mitä pk-instrumenttiin osallistuminen vaatii. Päivittelen linkkilistaa sitä mukaa, kun hyviä infopakettaja löytyy.

Kokoelma Horisontti 2020 hakuohjeita (SME instrument)

Leave a Reply